Opiskelijan ohjaamisen ongelmat

Fysioterapia

Otin ensimmäisen fysioterapeuttiopiskelijani Kirsin harjoitteluun Sirkusfysiolle. Saan arviolta noin 6-10 harjoittelupaikkakyselyä, mutta tätä ennen minun ei ole ollut mahdollisuutta ottaa opiskelijaa harjoitteluun. Nyt kun harjoittelu on saatu pakettiin halusin koostaa joitain ajatuksia aiheesta.

Disclaimer: Olen ohjannut aikaisemmin opiskelijoita, kun työskentelin Rovaniemellä julkisella puolella. Tiesin myös ennakkoon, että opiskelijan ohjaaminen ei ole taloudellisesti järkevää yksinyrittäjälle ja motiivi harjoittelun ohjaamiselle oli toinen.

Pidän opiskelijoiden ohjaamisesta ja oman klinikkatyön avaaminen toiselle auttaa näkemään sitä itsekin uudella tavalla. Työskentelen paljon itsekseni ja siinä tulee helposti sokeaksi omille päättelyketjun aukoille. Minulla oli myös visio siitä, minkälainen voisi olla hyvä harjoittelu ja halusin laittaa sen käytäntöön.

Miksi yksinyrittäjän ei kannata ottaa fysioterapeuttiopiskelijoita?

Varsin tylsästi vastaus on raha. Ammattikorkeakoulu maksaa ohjaajalle 7,60€ päivässä ohjaamisesta ja fysioterapeuttiopiskelijoille harjoittelut ovat palkattomia. Opiskelijan ohjaamiseen järjestettävä aika on aina pois työajasta tai ylityötä, josta korvaus jää aika pieneksi. Usein opiskelijoiden ohjaamisen paine kasaantuu julkiselle puolelle, jossa ohjaaminen voidaan laskea työajaksi ja kalentereita voi järjestellä niin että ohjaamiseen jää aikaa. 

Kaikki alaa opiskelevat tietävät miten vaikeaa harjoittelupaikkojen saaminen on. Itse muistan, että harjoittelupaikat arvottiin nimilappuja hatusta vetelemällä, koska paikkoja oli niin vähän ja toiset olivat halutumpia kuin toiset. Jos opintojen aikana olisi halunnut päästä näkemään jotain tiettyä erityisalaa fysioterapiassa, se oli omasta ahkeruudesta ja tuurista kiinni saiko sellaista.

Miksi Sirkusfysiolla ei ole ollut aiemmin opiskelijoita pl. rahapuoli?

Työnkuvani ei ole perinteistä poliklinikkatyötä ja jos olet laittanut minulle harjoittelupaikkakyselyä olen joko vastannut suoraan kieltävästi tai laittanut seuraavan realiteettilistan harjoittelun käytännöistä:

  • Asiakkaita ei tule liukuhihnalla enkä pysty takaamaan mitään vakiomäärää asiakkaita viikottain.
  • Työni edellyttää matkustamista ja odotan opiskelijan lähtevän joillekin työreissuille mukaan.
  • Työpäivät eivät ole klo 8-16 välillä vaan työt voivat hajaantua pitkin päivää. Teen lisäksi lähes poikkeuksetta sunnuntaisin töitä.
  • Harjoitteluun tarvittavat tunnit eivät välttämättä kerry 8 viikon aikana ja harjoittelun kesto voi olla pidempi.
  • Fysioterapian lisäksi teen valmennusta, istun tapaamisissa, teen paperitöitä ja pidän koulutuksia. Nämä kaikki ovat osa harjoittelua.

Minun on myös ollut vaikea lupautua ohjaajaksi puolen vuoden päähän, koska monet työhön liittyvät asiat elävät paljon. Kirsin kohdalla ajoitus osui hyvin, koska kaikki ulkomaan työt ovat jäissä ja toisen lapsen syntymän jälkeen vähensin työmatkat minimiin.

Kaikista epävarmuustekijöistä huolimatta olin luottavainen, että pystyn järjestämään hyvän harjoittelun jos löytyy rohkea opiskelija. Mielestäni se onnistui hyvin.

Harjoittelun sisältö

Koostin materiaalia ennakkoon, jossa oli lähteitä eri työni osa-alueille ja Kirsi sai käydä niitä läpi oman kiinnostuksensa ja itse päättämiensä kehityskohteiden mukaan. En koe, että harjoittelun ohjaajan pitäisi sanella asioita ylhäältä käsin vaan reflektoida teoriaa ja käytäntöä opiskelijan kanssa. En myöskään ennakkoon voinut tietää miltä tasolta lähdemme, joten ajattelin tämän olevan hyvä tapa lähteä liikkeelle.

Ensimmäisten neljän viikon teema oli päästä kiinni minun ajattelumalliini fysioterapiassa. Asiakkaiden seuraamisen lisäksi pidimme ohjaushetkiä, joissa kävimme läpi ajattelumallia ja harjoittelimme tutkimista ja keskeisiä testejä siinä. Harjoittelun lopussa Kirsi sai hoitaa tutkimisesta aina osan ja pidimme myöhemminkin harjoittelussa ohjaustuokioita eri teemoista.

Perinteisen fysioterapian seuraamisen lisäksi halusin järjestää Kirsille omia asiakkaita ja onnistuin saamaan kolme hyvin erilaista casea ja kaikkien kanssa sovittiin kolme käyntiä. Minulle oli tärkeää, että asiakkaat sitoutuivat useampaan käyntiin, jotta kerkeämme näkemään hieman kuntoutuksen etenemistä. Tavoite ei ollut tehdä Kirsistä yhdessä harjoittelussa täyttä vastuuta kantavaa fysioterapeuttia enkä usko, että tällainen paine palvelee oppimista. Kirsin asiakkaissa minulle oli yhtä tärkeä itse käynnin lisäksi se mitä tapahtuu ennen sitä ja keskustelu casesta sen jälkeen. Konkreettisen casen ympärillä keskustelussa on minun on helppo nähdä mitä meidän kannattaa seuraavaksi käydä läpi.

Harjoitteluun sisältyi paljon myös epätyypillisempää fysioterapeutin työtä. Valmennan säännöllisesti, valmistelen koulutuksia, istun tapaamisissa, hinnoittelen palveluita ja kaikkea yrittäjyyteen liittyvää. Ajattelen, että useiden fysioterapeuttien työn luonne on muuttunut “yrittäjämäisemmäksi” ja esimerkkinä tästä on isojen firmojen ammatinharjoittajien brändäytyminen sosiaalisessa mediassa. Tuntuu, että brändistä on tulossa edellytys tällekin alalle, mutta se tuskin näkyy parempina provikkasopimuksina firmojen kanssa.

Harjoittelu oli poikkeuksellisen pitkä, mikä ei ole oppimisen luonteen vuoksi huono asia. Oppimiselle on vaikea asettaa aikatauluja eikä asiakkaiden iso määrä harjoittelun aikana tarkoita optimaalista oppimista.

Otanko jatkossa opiskelijoita?

Ikävä kyllä nykyisellä työtavallani ja systeemillä näen sen olevan epätodennäköistä. Systeemi on rakennettu niin, että harjoittelupaikat painottuvat julkiselle puolelle. Tämä on harmi ja väitän että harjoittelut ovat fysioterapeuttiopiskelijoiden keskuudessa opintojen parhaita asioita.

En usko, että olen ainoa yksinyrittäjä joka tekisi ohjausta mielellään mikäli se olisi taloudellisesti järkevää.

Kiitos, että luit! Tästä tuli vähän tajunnanvirtainen. Aihe vapaasti kommentoitavissa.

Kategoriat

Atte Niittykangas

Atte Niittykangas

Fysioterapeutti

Sirkusfysio (Atte Niittykangas) on kansainvälisesti työskentelevä fysioterapeutti, jonka päätyö on sirkusmaailmassa. Vuosien varrella mukaan on mahtunut useiden lajien huippu-urheilijoita ja laaja kirjo tavoitteellisia liikkujia. Blogiin Atte kirjoittaa ajatuksiaan alasta, antaa vinkkejä vammojen hoitoon ja pui sitä miten vaativalla alalla pärjätään.

0 kommenttia