Atte-Niittykangas-paras-fysioterapeutti-Jyväskylä

Atte Niittykangas

Olen 2013 valmistunut ja jo maailmalle ennättänyt fysioterapeutti, jonka intohimona on ihmisliike. Tämän arkisen aiheen parissa koen edelleen viikottain oivalluksia ja innostun sen tutkimisesta jatkuvasti. 

Fysioterapeuttina on tärkeää erottaa jokaisen asiakkaan kohdalla hänelle olennaisimmat asiat. Ei yksi huonosti mennyt harjoitus kaada kuntoutusta tai aiheuta loukkaantumisia vaan kyse on paljon isommista kokonaisuuksista.

En myöskään halua antaa ennusteita mihin joku pystyy tai ei pysty joskus tulevaisuudessa. Ihmiskeho muokkaantuu ja uusiutuu jatkuvasti. Haluan antaa sinulle vastauksen siihen mitä tehdä, että kehosi pystyy haluamiisi asioihin.

Lisäkoulutukset

Dynamic Neuromuscular Stabilization

Level A

Tämän suuntauksen keskipisteessä on kehitysfysiologia eli se, kuinka ihminen oppii syntymän jälkeen liikkumaan. Kehitysfysiologian pohjalta voidaan löytää ratkaisuja moniin liikkumisen ongelmiin.

Dry Needling

Level A

Dry Needling on länsimaisen lääketieteen ajattelumalliin pohjautuva neuloilla tehtävä hoito. Tällä menetelmällä päästään usein nopeasti haluttuihin tuloksiin.

Functional Movement Screen (FMS)

Level 2

FMS-liikekykykartoitus koostuu seitsemästä kehonpainolla tehtävästä liikkeestä, jotka antavat hyvän kuvan henkilön liikemalleista. FMS on käytössä huippu-urheilijoiden ja muiden liikkujien parissa ympäri maailmaa.

Kinesioteippaus

Perus- ja erikoistekniikat

Nykyään jo hyvin tunnettu teippausmenetelmä, jolla on paljon käyttötarkoituksia. Kinesioteipin venymisominaisuutta hyödynnetään teippauksissa, ja se on yksi iso ero perinteiseen urheiluteippaamiseen.

Ensiapu

EA2 + kursseja ulkomailla

Olen aina ylläpitänyt ensiaputaitojani ja Cirque Du Soleilin jokainen fysioterapeutti koulutetaan äärimmäisen tarkasti, jotta he voivat olla vastuussa kaikista esityksissä tapahtuvista loukkaantumisista.

Level 1

Samojen henkilöiden kehittämä kuin FMS, mutta pureutuu syvemmälle tutkimiseen. Ongelman paikallistamisen jälkeen oikeat harjoitteet yhdistettynä käsittelyyn takaavat nopean hoidon.

Valkea Sirkus 2.0 logo

Sirkus 2.0

Loimme Henrin ja Mikon kanssa koulutuskokonaisuuden, jonka tavoite on mullistaa harjoittelua kaikkien taitolajien parissa.

Podcast Sirkus 2.0

Podcastimme käsittelee kaikkea harjoitteluun sitä ympäröiviin ilmiöihin liittyvää. Suosittuja aiheita ovat liikkuvuusharjoittelu ja taidonoppiminen.

b

Keski-Suomalaisen haastattelu

Keski-Suomalainen haastatteli minua työstäni sirkusartistien parissa, kun sain paikan Cirque Du Soleilista.

Sirkusfysion tarina

Olen esiintynyt musikaaleissa ja pienissä tanssiteoksissa ennen fysioterapeutiksi hakeutumista. Opiskeluaikoinani tein koulun ohella töitä Jyväskylän kaupunginteatterilla ja kun valmistuin olin töissä silloisen kotipaikkani Rovaniemen sirkuskoulu Taika-Ajalla. Läsnäoloni sirkusharjoituksissa poiki monia mielenkiintoisia keskusteluja ja havahduin siihen ettei kukaan oikeastaan ole keskittynyt fyysisesti vaativien esiintyvien taiteilijoiden vaivoihin. Sirkusfysioterapeutin virka oli siis luotava.

Ei mennyt kauaa kun minulla oli oma hoitopöytä sirkuskoulun varastossa ja otin vastaan paikallisia sirkusammattilaisia ja muita esiintyjiä. Muuttaessani Jyväskylään takaisin laitoin pystyyn oman toimitilan ja sitä on pitänyt kasvattaa jo kertaalleen sen jälkeen. Vastaanotollani käy esiintyjien lisäksi väkeä laidasta laitaan ja autan mielelläni jokaista.

Monipuolisen asiakaskunnan kautta olen oppinut ymmärtämään miten paljon mahdollisuuksia ihmiskehossa on. En pidä vuosia kestäneitä tai rajuja haavereita loppuelämän rajoitteina vaan järkevällä harjoittelulla ja suunnittelulla mistä vain voi selvitä.