Ahdas olkapää – Mistä on kyse ja mitä sille voi tehdä?

Fysioterapia, Olkapää

Ahdasta olkapäätä on pidetty olkapääkivun syynä hyvin pitkään, mutta kivun taustalla on nykytiedon valossa muuta kuin ahtaus. Ahtaasta olkapäästä ei voi puhua ilman, että puhuu samalla olkapään pinnetilasta, joten käydään läpi miten ne liittyvät toisiinsa. Tekstin lopussa tietenkin tärkein eli mitä näille voi tehdä ja mitä kannattaa välttää.

Ahdas olkapää oli alkujaan diagnoosi olkapääkivulle, joka usein ilmeni kättä nostettaessa ylös hartiatasoon ja sen yläpuolelle. Tällöin järkeiltiin että kättä nostettaessa olkapään rakenteet ottavat toisiinsa vasten ja kun tila käy ahtaaksi syntyy puristusta ja siitä johtuvaa kipua. Looginen ratkaisu tähän oli tehdä olkapään avarrus-leikkauksia, joissa voitiin hioa tai poistaa olkapään yläpuolisia luurakenteita mahdollistaen isompi tila. Vähemmän puristusta tarkoittaisi vähemmän kipua eikö? Leikkauksien tulokset jäivät kuitenkin olkapääkivun osalta varsin kehnoiksi ja niistä luovuttiin.

Leikkauksien huonoja tuloksia voidaan selittää uuden tiedon valossa varsin hyvin. On totta, että olkaluun yläpuolella olevat rakenteet voivat joutua puristukseen. Tämä puristus kuitenkaan ole mikään poikkeava tilanne vaan se tapahtuu ihan jokaisella meistä aina kun nostamme kättä hartiatason yläpuolelle. Tämä ei myöskään ole ainoa kohta olkapäässä joka voi joutua puristuksiin.

Olen tehnyt parhaani selittääkseni olkapään pinnetilan ja olkanivelen yläpuolista tilaa tällä videolla. Kannattaa katsoa se niin saat hyvän käsityksen erilaisista pinnetiloista olkapäässä.

Mistä olkapään pinnetilan kipu johtuu?

Olkapään pinnetilan kipu tuntuu usein olkavarren sivulla ja/tai olkapään yläpuolella. Kipu johtuu yleensä toistuvasta puristuksesta, venytyksestä tai muusta rasituksesta. Muitakin kipualueita on ja niitä kaikkia yhdistää se että ne ovat tyypillisesti heijastekipua. Tämä tarkoittaa sitä, että pinnetilan puristama rakenne ei itsessään oireile, mutta kykenee ärsyttämään ympäröiviä rakenteita, jotka kuljettavat kipuviestin hieman toisaalle. Ahtaan olkapään kipuilu on lähes aina olkapään pinnetilan kipua.

Voiko olkapää olla ahdas?

Vaikka suurimmalla osalla ahdas olkapää ei tarkoita anatomista rajoittavaa rakennetta niin poikkeuksiakin on. Toisilla olkapään anatomia voi olla sellainen, että se estää olkapään liikettä johonkin suuntaan.

Jäätynyt olkapää voi myös rajoittaa olkapään nivelkapselin liikkuvuutta ja tehdä sitä kautta olkapään ahtaaksi ja hyvin kipeäksi. Jäätynyt olkapää ei liity olkapään pinnetilaan vaan on oma tulehduksellinen sairautensa.

Mitä ahtaalle olkapäälle voi tehdä?

Olkapään liikkuvuutta voidaan aina parantaa ja monista ahtauden tunteista päästään täysin eroon. Olkapään pinnetilaa ei voida itsessään poistaa, mutta sen oireita voidaan hallita ja sekin voidaan saada täysin oireettomaksi. Ahtaan olkapään ja pinnetilan hoito sisältää usein:

  • Olkapään liikkuvuuden lisäämistä harjoittelulla. Liikkuvuuden parantuminen auttaa usein olkapään kuormituksen jakaantumisessa niin ettei rasitus kohdi vain pienelle alueelle.
  • Voimaharjoittelu auttaa vahvistamaan rakenteita niin ettei pinnetilasta tuleva puristus aiheuta enää oireita ja olkapää kestää isompaakin rasitusta. Voimaharjoittelun määrä ja intensiteetti on sovitettava aina yksilöllisesti. Ammatikseen liikkuvat eivät usein pärjää ilman kuntosalia, mutta arkiliikkuja voi saada jo riittävän annoksen voimaharjoittelua kotioloissa tehtävillä harjoitteilla.
  • Joskus hermo-oireet voivat muistuttaa ahtaan olkapään ja pinnetilan oireita. Näiden poissulkeminen on tärkeää, sillä niille on olemassa omat harjoitteensa. Hermo-oireet eivät ole huolestuttavia vaan tyypillisesti hyvin hoidettavissa olevia.

Olen tehnyt valmiiksi 8 viikon harjoitteluohjelman, jonka tavoitteena on parantaa niin liikkuvuutta kuin voimaa olkapäissä. Jos tunnistit ahtaan olkapään tai pinnetilan oireita, tämä ohjelma on sinulle. Lue lisää allaolevasta painikkeesta ja saat ladattua myös muutaman ilmaisen harjoitteen itsellesi sieltä

Lataa tästä ilmaiset olkapään liikkuvuusharjoitteet

Käytän harjoitteita useiden olkapääkipuisien kanssa sekä osana olkapäiden vahvistamisohjelmia.

Kirjoittaja

Hei, olen Atte Niittykangas

Olen työskennellyt fysioterapeuttina jo yli kymmenen vuoden ajan ja iso osa vastaanotolla käyvistä asiakkaistani kärsii olkapääkivuista. Kiinnostuin olkapäästä jo opintojeni aikana eikä innostus ole vuosien saatossa vähentynyt. Päinvastoin olen etsinyt tietoa niin tutkimusmaailmasta kuin huippukollegojeni opista. Pidän tällä hetkellä vastaanottoa Jyväskylässä ja otan vastaan asiakkaita ympäri Suomea etänä.

Mietitkö mikä ihmeen Sirkusfysio? Osaamiseni olkapäiden parissa on kuljettanut minut työskentelemään maailman taitavimpien esiintyjien parissa ympäri maailmaa Yhdysvalloista Australiaan. Sinun ei tarvitse olla huimapäinen esiintyjä vaan vastaanotollani on käynyt aina ihan tavalliset arkiliikkujatkin.

Kategoriat

Atte Niittykangas

Atte Niittykangas

Fysioterapeutti

Sirkusfysio (Atte Niittykangas) on kansainvälisesti työskentelevä fysioterapeutti, jonka päätyö on sirkusmaailmassa. Vuosien varrella mukaan on mahtunut useiden lajien huippu-urheilijoita ja laaja kirjo tavoitteellisia liikkujia. Blogiin Atte kirjoittaa ajatuksiaan alasta, antaa vinkkejä vammojen hoitoon ja pui sitä miten vaativalla alalla pärjätään.

0 kommenttia